2007/10/22

Suomalaiset julkkikset eivät osaa pukeutua?

Ympäri maailmaa ihannoidaan julkkisten pukeutumista, heidän tyylejään kopioidaan sekä asuja arvostellaan armottomasti.
Viime aikoina, maasta riippumatta, on hehkutettu niin Olsenin siskosten, Sienna Millerin ja Chloe Sevignyn pukeutumistyylejä, mutta esimerkiski Ruotsissa löytyy myös "omia" tyylikkäitä julkkiksia joiden pukeutuminen herättää kiinnostusta ja ihannointia. Näistä esimerkkinä Elin Kling jonka nimi esiintyy usein myös suomalaisissa muotiblogeissa.
Tästä pääsenkin loikkaamaan varsinaiseen aiheeseeni, suomalaisiin julkkiksiin ja heidän pukeutumistyyliinsä. Tuleeko äkkisteltään mieleen yhtään kotimaista julkkis tyylitaituria? Joku voisi sanoa Saimi Nousiainen. Jani Toivola? Antti Tuisku? Missit? Ehkä tunnetut ns."julkkis stailistit"?
Kuinka monessa blogissa olet nähnyt hehkutettavan suomalaisten julkkisten tyylejä? Aika harvassa on mainittu edes sanalla jonkun kotimaisen tyylitaiturin nimi.
Olen sitä mieltä että Suomessa pukeudutaan hyvin. Kävellessäni Helsingissä näkyy katukuvassa todella upeita, hauskoja, mielenkiintoisia ja kauniita vaatteita sekä asuja. Iltalehteä, Hesaria tai muita suomalaisia lehtiä lukiessani en kuitenkaan löydä samanlaista silmänruokaa. Seiskasta tuskin saisin inspiraatiota omaan pukeutumiseeni.
Kysymykseni tälle viikolle liittyy suomalaisten julkkisten pukeutumiseen. Mitä mieltä olette suomalaisten julkkisten pukeutumis tyyleistä? Nouseeko joku suosikiksesi? Onko joku jonka tyyliä ihailet tai seuraat?

6 kommenttia:

Milja kirjoitti...

Saimi Nousiainen on kyllä kova sana! :D Mutta Suomessa nyt on vähemmän ihmisiä, ja julkkiksiksi tullaan ihan eri tavoin kuin muualla. Täällä jostain pääministerin ex-hoidosta tulee lööppien kuningatar. Sitä paitsi esimerkiksi Hollywoodin tyylitaiturit ovat stylistien käsialaa. Suomessa niitä ei juuri palkkailla.

Milja kirjoitti...

Ja pakko Klingin Elinistä vielä mainita: tyyli-ikonin arvo on myös pitkälti perää hyviä geenejä: pitkä, hoikka ja oikein nätti tyttö. Rohkenisin väittää, että esim. ylipainoinen Elin ei nykypäivinä olisi tyylikuningatar. Kauneusihanteet ja ulkonakövaatimukset ovat niin pitkälle menneitä.

S I L V E R kirjoitti...

Olen sitä mieltä, että suomalainen lehdistö kuten iltalehti ja iltasanomat joutuvat muokkaamaan omaa tyyliään/kirjoituksiaan/juttujaan ennen kuin saamme nauttia hyvien julkkisten pukeutumisesta!

Kuten Iltasanomissa on nähty, eivät ne osaa kirjoittaa muotijuttuja. Tai sitten eivät halua. Oma mielipiteeni on se, että ne eivät osaa! Kuten luimme Suvi Koposen säälittävästä uutisesta, kun hän oli esiintynyt New Yorkin muotiviikoilla läpinäkyvässä paidassa! APUA! Ei se ole uutinen catwalkilla. Uutinen olisi ollut se, että Suvi oli 4. paras malli kyseisillä muotiviikoilla!

On erittäin hyvin pukeutuvia julkkiksia Suomessa. Miksi emme saa sitten lukea julkkisten asuista? Joko olemme sellaista kansaa ettemme halua tai lehdet haluavat luoda vaan kohua...

Lily kirjoitti...

Suomessa todellakin osataan pukeutua mutta täältä puuttuu oikea foorumi esittelemään sitä. Suomeen tarvittaisiin enemmänkin sellaisia muoti/kevyt viikkolehti yhdistelmää mihin ei olisi häpeä päätyä julkkiksena.

Esimerkiksi Sami on superstyle mutta ei ihan hevillä suostu seiskaan kuvattavaksi eikä kai kukaan sitä lehtä lukisikaan.

Iltapäivälehtien stylistit ovat kauttaaltaan tosi surkeita ja onnistuvat usein pilaamaan kauniinkin mallin tyystin.

Anonyymi kirjoitti...

saa nähdä voisiko asianmukainen NRJ Fashion Awards vaikuttaa asiaan positiivisellä tavalla, enemmän muotia ja enemmän kirjoitusta siitä

Suomessa suunnittelijat kehittyvät ja tekevät hienoa jälkeä, katukuva on miellyttävää ja kirjoitusta siitä saisi näkyä enemmän

Lehti joka käsittelee muotitietoisia ja värikkäitä persoonia ehkäpä?

Suomi edistyy!

Tuulia kirjoitti...

Hyvä pointti , olen itse huomannut ihan saman.
Suomalaisista parhaiten pukeutuvista naisjulkkiksista ensimmäisenä mieleen tulee Paola Suhonen ja Viivi Avellan ja miehistä juuri Jani Toivonen (ainakin useimmiten).